kennel Adatza's


 
Uutiset / News 2006

23.12.2006 Riemuisaa Joulua & Vauhdikasta Uutta Vuotta 2007!

Toivotamme kaikille tutuille ja tuntemattomille oikein mukavaa joulua ja
kaikkea hyvää ensivuoteen.



18.11.2006 Ada vuoden viimeissä toko-kisoissa

Tänään oli siis vuoden viimeinen tokokisa, ei tullut mitään maailmaamullistavia tuloksia, mutta kuitenkin etenemme kokoajan ylöspäin :) Suoritus meni minusta todella hyvin, Adassa oli niin paljon virtaa, että me suorastaan lensimme kentällä. Kuitenkin saimme palon 9, 8, jopa yksi 10, luoksetuli oli harmittava 5 koska jarrut eivät toimineet ja pysähdys oli kehno, mutta 2 ikävää nollaa veivät meiltä sitten pisteet. Eli Ada AVO 3/122p :)


24.10.2006 Tottelevaisuuskoulutusohjaaja

Tätä päivää olen odottanut 11 vuotiaasta asti, siitä asti kun tokokipinä minuun pienenä puri. Tutustuin lajiin ensimmäisen edesmenneen oman koirani englanninspringerspanieli Idan kanssa ja nykyään kilpailen tottelevaisuuskilpailuissa Adan kanssa.

Nyt kun aika oli viimein otollinen ja sain suoritettua sekä tottelevaisuuskoulutusohjaaja kortin, että vaadittavat näyttökoulutukset, niin kilahti postista 20.10.2006 viimein virallinen pätevöitymis kortti tottelevaisuuskoulutusohjaajana :)


17.9.2006 Ada toko AVO 3 PM-kisassa!

Ada kilpaili tänään Piirimestaruus kilpailussa AVO luokassa ja sai tulokseksi AVO 3/113 p. Adan kontakti oli hyvä, olen todella tyytyväinen ja tuli vain yksi 0 tulos. Mutta muuten pisteet olivat heikonpuoleiset ihan tyhmistä syistä. Kuten noutamisessa Ada sai vain 7 kun kävi takanani ja tuli sitten vasta sivulle ja paikallaolossa se pysyi hyvin mutta oli noussut istumaan ja mennyt maahan, kun vieressä kehässä oli kauko-ohjaus :D eli hauskoja juttuja sattui, positiivista oli kuitenkin se, että meillä oli nyt toisemme ja me teimme siellä kehässä yhdessä jotain, vaikka pieniä tyhmiä virheitä tuli (ada haukkui jostain syystä, turhautunut kai 6 tunnin odottelusta) ja nämä kyllä harmittivat, mutta koska tuomari oli todella tiukka ja silti saatiin vain yksi 0, on mieli hyvä :) Marraskuussa olis sitten lisää kisoja tiedossa, toivotaan et paremmalla onnella ;)

L-SSK:n joukkueen kanssa emme sijoittuneet valitettavasti (kaksi tulosta ja kaksi nollaa joukkueelle), mutta hauskaa oli, kiitos joukkueelle matkaseurasta :)


L-SSK:n PM-joukkue: Saaga, Ato, Myy ja Ada
© Photo: Johanna Lindforst


29.8.2006 Ada match show:ssa punainen

Ada osallistui tänään Lounais-Suomen Spanielikerhon järjestämään mätsäriin. Vaikka tiedossa olikin sadetta, päätimme ihan ajankuluksi lähteä paikalle kuitenkin. Aluksi vettä tulikin aivan järkyttävästi, mutta ilma siitä sitten selkeni mukavasti :) Ada sai mätsärissä punaisen nauhan, pääsi jopa hienosti jatkoon, mutta kovatasoisessa joukossa, ei sitten tullut sijoitusta. Päivä meni kuitenkin mukavasti ja Ada esiintyi hienosti. Pääsinpä jopa ystäväni Marjan upeaa dalmisurosta esittämään sinisten kehässä.. huh, mikä dravi ja kyllä oli komea uros :)

Tähän vielä pieni tokokuulumislisäys, eli yllättäen tulikin sellainen juttu, että pääsemme edustamaan joukkuettamme (L-SSK) piirimestaruuskisoihin 17.9 Saloon, joten treeniä nyt kovasti, mutta iloisella mielellä. Huomenna käymme kurkkimassa möllitokoa ja nähdään pistetäänkö ihan show pystyyn ;)


21.8.2006 Tunnelmia

Tunnelmat ovat olleet aivan huipussa eilisen tokokokeen takia. Totta kai harmittivat omat mokat ja varsinkin estekäskytys moka, joka vei 1.tuloksen. Tiedän kuitenkin, että Ada osaa ja saimme tuloksen jonka treeneillämme ansaitsemme. Nyt pientä viimeistelyä ja tietysti esteen harjoittelemista, puhumattakaan minun kouluttamisestani :)

Koska Ada sijoittui AVO luokassa 1.sijalle, saimme hienoja palkintoja, possunkorvaa, possunsaparoa, lelua, ruusuketta ja 25e lahjakortin eläinkauppaan. Tänään sitten kävimme ostamassa Adalle eläinkaupasta oman pedin, koska se on ollut ostoslistalla jo kauan. Ada sai hienon pehmoisen pedin, jota pitää täällä myöhemmin esitellä ;)


20.8.2006 Ada toko AVO 2 ja 1.sija

Ada kilpaili tänään tottelevaisuuskilpailuissa ja samalla edusti ystävyysottelussa Lounais-Suomen Spanielikerhoa.

Saimme juuri sen tuloksen, jonka ahkeralla harjoittelulla olemmekin ansainneet. Eli Ada sai AVO 2/155,5p 1.sija, joukkue puolestaan voitti ystävyysottelun (TKY:tä vastaan) 443 pistettä, onnittelut joukkuetovereille!!


9.5.2006 Ada sinisten spanielien 1.sija match show:ssa

Ada osallistui Lounais-Suomen Spanielikerhon järjestämään match show:hun ja sijoittui aikuisten spanielien joukossa, saaden ensin sinisen nauhan ja tullen sen jälkeen sinisten spanielien ensimmäiseksi. Palkinnot oliva todella huimat ja päivä muutenkin oli mukava. Itse sen lisäksi autoin myös ilmoittautumisissa omaa kerhoani, sekä tulipa yksi cockerikin esitettyä pennuissa. Onnittelut myös kaikille muille sijoittuneille, erityisesti spanieli kavereille :)


Ada sinisten spanielien 1.sija (vas.) :)
© Kuva: Marianna Mamia


11.3.2006 Tottelevaisuuskoulutusohjaajakurssilla

Oli aika toisen pitkän mutta mielenkiintoisen koulutusviikonlopun tottelevaisuuskoulutusohjaajakurssilla. Matkaan lähdettiin aikaisin ja totta kai kunnon "koululaisella" on mukanaan, muistiinpanovälineet ja karkit ;)

» 11.3.2006

Päivän luennot pidettiin samassa paikassa ja samaan aikaan. Käsittelimme tänään paljolti juuri massakoulutus asioita, joka on siis meidän tehtävämme. On huomattavasti eriasia kouluttaa yhtä koirakkoa kuin montaa koiraa. Massakoulutuksessa pitää keskittyä kaikkiin ja kaikilla pitää olla tekemistä, kun taas yksiläkoulutuksessa voidaan keskittyä yhteen. Kävimme myös läpi koulutusvinkkejä, tehtäviä, tottelevaisuuskoulutushan on kokonaisuudessaan temppu ja teko periaate ja toko taas kilpailumuoto, jossa näistä tulee sarja joka tulee suorittaa. Nyt on taas paljon tietoa ja taitoa karttunut ja huomenna olisi sitten viimeinen päivä ja käytäntöä. Harmi että koulutus on niin kaukana, olisi saanut ottaa oman koiran mukaan, mutta ei viitsi ottaa koiraa moneksi tunniksi autoon odottelemaan.

» 12.3.2006

Kurssin viimeinen päivä koitti, mutta saimme myös viimeisenä päivänä paljon kallisarvoista tietoa ja oppia. Viimeisenä päivänä olisi myös ns. käytäntö ja pääsimme testaamaan ihan luonnossa koirienkoulutusta, vinkkejä ja ennen kaikkea kallisarvoinen kokemus oli se, että meitä "koululaisia" oli 23 eli 23 lukijaa ja apua koirien kouluttaessa ja saimme yhdessä pohtia ongelmia ja ratkaisuja. Päivä oli siis todella antoisa ja opettavainen.

Tottelevaisuuskoulutusohjaajakurssi on nyt sitten viimein suoritettu ja seuraava tavoitteeni on tietysti suorittaa kurssiin vaadittavat 10 harjoituskoulutus kertaa, jotta jossain vaiheessa saisin viimein sen virallisen tottelevaisuuskoulutusohjaajakortin :) Rupean suorittamaan koulutuskertoja omassa yhdistyksessämme kouluttamalla kilpailevia, aloittelijoita ja ehkä pentujakin.


4.3.2006 Tottelevaisuuskoulutusohjaajakurssilla

Koitti vihdoin päivä, jolloin yksi koiraharrastukseni tavoitteista pääsi käyntiin. Minulla on aina ollut suuri kipinä kouluttaa ja puuhata koirien kanssa. Tottelevaisuuskoulutusta olemme harrastelleet vuodesta 1999 ja tokoa sitten vuodesta 2005. Nyt viimein kun olen nyt oppinut omista ja muiden virheistä ja saanut vinkkejä ja kokenut kaikenlaista tottelevaisuuskoulutuksen ja tokonkin osalla, on syntynyt erilainen kipinä päästä jakamaan niitä tietoja, kouluttamaan ihmisiä kouluttamaan omaa koiraan. Niinpä vihdoin minulle aukeni mahdollisuus päästä ihan oikealle tottelevaisuuskoulutusohjaajakurssille oppimaan vielä lisää ja pätevöitymään tähän mukavaan ja paljon antavaan harrastukseen :)

» 4.3.2006

Tämä kurssi pidetään Salossa ja meidän Lounais-Suomen Spanielikerhon tiimoilta sinne lähti minun lisäkseni 2 muuta spanielihmistä kouliutumaan :) Ensimmäinen päivä kesti 9-17 ja oli ns. teoria oppimistilaisuus. Paljon tuli opittua asioita, paljon sai omia neuvoja jakaa ja kuullaan muiden neuvoja, sekä tietenkin tuli kerrattua tokon säännöt, liikkeet ja kaikki mahdolliset monisteet, unohtamatta omia muistiinpanoja.

» 5.3.2006

Sama paikka, sama aika, oli aika toisen koulutuspäivän. Tämä päivä kesti 9-16 ja kävimme läpi järjestelmällisesti osa-alueita ja tärkeitä asioita. Paljon on tullut uutta, mutta paljon on tullut myös asioita, joita pystyn soveltamaan jo opittuun. Muistiinpanoja tuli nippukaupalla kirjoitettua. Seuraava kurssiviikonloppu ja käytännönkoe on ensiviikon viikonloppuna.


19.1.2006 Turku KV

Ada kilpaili tänään lauantaina Turun KV näyttelyssä, eli Winter Dog Show:ssa. Englanninspringerspanieleita näyttelyssä oli 50 kappaletta. Tuomarina toimi tiukka, mutta mukava ja arvostettu tuomari Paula Heikkinen-Lehtonen. Ada kilpaili avoimessa luokassa (koiria 4) ja sai lopulta tulokseksi hienosti ja hyvällä arvostelulla AVO ERI/2 / OPEN EXC/2 :)




17.1.2006 Ada 4 vuotta :)

Ada täytti tänään upeasti 4 vuotta, joten isontytön titteli on saavutettu ;) Ada toivottaa myös paljon onnea kaikille sisaruksilleen.


 

»  News 2013 ->

»  News 2012

»  News 2011

»  News 2010

»  News 2009

»  News 2008

»  News 2007

»  News 2006

»  News 2005